Suurlähetystöelämää

Tällä viikolla tajusin kuinka onnekas olen ollut kaikkien järjestelyjen kanssa, kuinka helposti kaikki on mennyt. Viikon aluksi kodinhoitaja (eli yläkerran kollegani kodinhoitaja joka käy luonani) tuli jälleen luokseni ja vasta ymmärsin, miten paljon apua hänestä saisin hänestä ostosten kanssa näin aluksi. Suurlähetystöalueella kun ei käytännössä ole ruokakauppoja tai ravintoloita. Puhelinsoitoilla hän hoiti minulle kotiinkuljetuksena niin pesuaineet, kahvit, riisin kuin verhokoukut ja mennessään markkinoille toi mukanaan hedelmiä, vihanneksia ja lihaa. Ajattelin olevani nokkela, kun en kirjoittanut sianlihaa listalle, täysin unohtaen, että naudanlihankin kanssa tulisi ongelma. Kodinhoitaja katsoi listaa vähän mietteliäänä, "Ma'm, it is really hard to find this here...". Ei mulle sillä niin väliä ollutkaan, ja hänen ostamansa lampaanliha oli mielettömän hyvää.

Suurlähettilään residenssi.  En ole vielä käynyt mutta kuulemma hieno

'Kompaundin' (asuntojen) pihatie

Makuuhuone. Katosta roikkuva
elefanttikaruselli tekee kodin!

Tällä kertaa satuin olemaan kotona kodinhoitajan tullessa markkinoilta, joten hän touhuamisensa lomassa päätti selittää mulle yksityiskohtaisemmin, miten vihannekset tulee desinfioida. Vain korkillinen punertavaa desinfiointiainetta altaaseen ja kasvikset ja hedelmät puoleksi tunniksi lillumaan. Käytäntö oli mulle tuttu Meksikon ajoilta, sielläkään ei salaatin huuhtaisu vedellä yleensä riittänyt. Intiassa tilanne hedelmien ja kasvisten suhteen tosin tuntuu olevan pahempi: Olen jo tähän mennessä kuullut sen verran kauhutarinoita kypsentämättömän ruoan aiheuttamasta "Delhi Bellystä", että tuskin ensimmäisten kuukausien aikana syön mitään raa'alta näyttävääkään. Olivat ne sitten käsitelty likaisin käsin tai vielä yleisemmin pesty hanavedellä (joka on juomakelvotonta), teet itsellesi palveluksen jättämättä ne rauhaan. Kuulin, että kunnon ruokamyrkytyksen voi saada jopa ketjujen ruoasta (esim. kiwinpalat frozen yoghurtissa) tai kuten kollega totesi, viiden tähden hotelleista.

Vihannekset ja hedelmät oikeaoppisesti kuivumassa.
Kuinka monesta intialaisesta kodista luulet löytyvän kuivauskaappia?

Välillä kotona vastaan tulee pieniä seikkoja, jotka saavat hymyilemään. Heittäessäni pois parsakaalin ympärillä ollutta valkoista paperipussia huomasin, että se olikin jonkun tutkielman kaksi viimeistä sivua lähdeluetteloineen nidottuna yhteen. Astiastoni täällä on lähinnä edellisten jäänteitä ja teekupeikseni löysinkin oluttuoppeja, jotka ovat "Made in West Germany". Posti taas hoiti pisteet kotiin, kun mun Ifolorilta tilaamani paperikuvat ohjattiin muuttoilmoituksen jälkeen tänne Intian osoitteeseen. Kaiken huippu kuitenkin oli kun yhtenä iltana aloitellessani ruokailua otin esille saamani sanomalehden, jonka välistä löysin sunnuntailehden ekstraosion: Avioliittoilmoitukset. Olin lukenut, että Intiassa edelleen järjestetään avioliittoja ja että puolisoja etsitään lehti-ilmoituksillakin. Silti jäin äimistyneenä katsomaan sivuja, joilla rivi rivin jälkeen miehet ja naiset hakivat kumppaneita, kuin käytettyjä autoja tai huonekaluja.

Kevyt illallinen 500 20-30 -vuotiaan sulhasehdokkaan kanssa,
kategorisoituna etnisen ryhmän, kastin tai ammatin mukaan.

Kaiken kaikkiaan elämä lähetystöllä on toistaiseksi hyvin rauhallista. Toistaiseksi olen saanut kulutettua paljon aikaa erilaisissa järjestelyissä ja Delhiin tutustumisessa, tosin valitettavan usein matkaoppaan kautta omasta sängystä käsin. Alueelta on pieni kynnys lähteä pois, vaikka samoissa rauhallisissa vietetyn viikonlopun jälkeen olenkin jo erittäin motivoitunut löytämään keinot päästä tutkimaan enemmän kaupunkia. Viikolla pääsen töistä vasta viideltä ja Chanakyapuri on tosiaan hieman etäällä parhaista hoodeista vaikka mielestäni päästyäni lähimmälle metroasemalle olenkin parhaan metrolinjan varrella, josta pääsee niin keskustaan ja vanhaan kaupunkiin kuin Etelä-Delhiin. Silti pimeän tullessa jo kuuden jälkeen ulos ei töiden jälkeen tule usein lähdettyä. Suurlähetystöllä asumisessa on todellakin puolensa, koska viikolla on todella luksusta kävellä minuutissa toimistolle, mutta viikonloppuisin turhauttaa kun kaikki on kaukana. Tänä viikonloppu oli vielä sateinen ja kävin sen aikana lähinnä ostoksilla, vaikka mieli olisi palanut jo kaupungille, Delhissä kun on niin paljon nähtävää ja koettavaa. No, nyt on soijakastiketta maustehyllyssä ja henkareita kaapissa. Ehkä ensi viikonloppuna pääsen pitemmälle, jos luoja ja junalippusivustot suovat!