Abundance of India

An Indian experience, according to people I've talked to so far, does not come without a cultural shock. India is definitely not a piece of cake, not by any means.

There is no "Indian" culture or there are so many of them that in the end none of them sticks out. It's a country where everything changes each 200 kilometers you move: tradition, language, the way people look. A comment I heard put it so that India (though polarized in many senses) is more about regional politics than anything. When people are different so are their interests and thus a consensus is simply impossible. In a sense it is even unlikely that India would be one single country in its variety. But Indians have lived this heterogeneous reality since always. Migratory flows have been and are still an everyday phenomenon in the country and moving to another region Indians might face a totally new culture, language and society overall.

I've come to understand why who you are is so important. A country with 1,2 billion people means competition. Competition of the resources (water, food, electricity), competition of your space. Simplest example of this would be experiencing public transport during rush hour. Indians most definitely have to be competitive to get a living: a job opening that might get 20 applications in Europe might result in a thousand applications in India. Connections are everything. Moreover, in this environment full of competition and candidates you have to think carefully who to trust. Being a foreigner you screwed over, A LOT, unless you learn to stand up for yourself. You learn (sometimes painfully) how to distinguish who's telling you the truth and who wants to benefit from you.

What India teaches you is that you have to focus and prioritize. I have travelled and explored around, always excited to discover something new. India just makes me feel that there's no end to exploring. Everything is left shallow because once you've gotten to know to one thing, another always steals your attention. It makes you think, in this world where there are a huge number of paths to take, what is yours? What are you good at now and what will be your expertise?

Another thing is learning to be critical of the source. What people talk about are the "simultaneous truths", everyone strongly believing in their version of it. People are referring to different statistics and expert opinions. After all, there are no ways to simplify the practises of 1,2 billion individuals in charts, not to mention single out best practises.

What I'm trying to tell here is that when you go beyond tourism and really live and work in the Indian context, there are many things that will surprise you and not always in a pleasant manner. However, how would it sound to improve your understanding of the abundance of the world in terms of people, places and practices, to learn the principles of telling a truth from a lie, to be forced to think what is the path of life you choose, and to practice prioritization in terms of what should be awarded your attention.

This might not always be pleasant but to me, India has a lot to teach.

Jaipur

Before leaving to travel again it's good to update on the last trip:

I give you a weekend in Jaipur in images

Train station in Delhi

Ajmeri gate to the walled city 

Buildings are kind of terracotta in the Pink city

Traditional transport still works and you see a lot of them

Jantar Mantar: medieval astrological research center

Unfortunately our guide was not speaking much English and would only talk to Sara

Me and Josephine were enjoying the atmosphere anyways

'Instruments'

View to the city. 

Hanging out on a hill next to the town

Animals were calmly in the company of each other

Walk in the pink city: Cows hanging out in the narrow streets

A corner shrine

The beautiful Amer Fort

Amer Fort Garden 

View from Amer Fort

Jaipur by night

Tauon jälkeen

Paljon on ehtinyt tapahtua sinä aikana kun en ole kirjoitellut blogiin.

Mohandas Karamchi "Mahatma" Gandhin patsas

Olen saanut töihin rutiinia ja tutustunut paremmin työporukkaan. Edelleen pidän siitä mitä teen: Harjoittelijana pääsen mukaan moneen asiaan ja teen yhtälailla töitä kuin muutkin suurlähetystöllä tietysti esimiehiltä saamieni tehtävänantojen rajoissa. Raportteja, mediakatsauksia, vierailujärjestelyjä. Olin perjantaina seminaarissa ja tänään oli ihan hyvä plussa, kun pääsin vierailemaan Intian parlamenttiin. Salin lehtereille astuessamme törmäsimme korviahuumaavaan huutoon, joka tuli puhemiehen pöydän alapuolelle parkkeeranneesta ryhmästä valkotunikaisia miehiä. Seuratessa istuntoa tuntui kuin katsoisi tennisottelua syytösten lentäessä puolelta toiselle ja valkotunikaisten miesten rynnätessä takaisin osoittamaan mieltään.  Kymmenen minuutin jälkeen istunto yhtäkkiä keskeytyi: Puhemies päätti, että keskustelu kävi liian kuumana ja oli paras jättää istunto kesken ja jatkaa seuraavana päivänä.

Harjoittelijoita illallisella

Kaikenlaiset menot ovat myös pitäneet minut kiireisenä. Järjestin (tai koollekutsuin ravintolaan) suurlähetystöjen ja kauppakamarien harjoittelijat network-iltaan pari viikkoa sitten. Toisen kerran oli tarkoitus tavata viime keskiviikkona, harmi vaan että sain sopivasti vuorokauden kestäneen mikälie kuumetaudin (happens in India). Kuulemma oli kuitenkin ollut oikein mukava ilta keskiviikkonakin. Muutenkin vastaanotto tapaamisille on ollut erinomainen; mukana on ollut harjoittelijoita ja muita nuoria n. kymmenestä maasta, toistaiseksi suurin osa pohjoismaista, saksasta ja ranskasta. Muun sosiaalisen elämän lisäksi en enää asu yksin vaan jo kolmatta viikkoa uuden maahantulovirkailija Saran kanssa. Aivan mahtavaa kun voi istua iltaa teen ääressä jutellen kaikenlaista laidasta laitaan tai kokata yhdessä lounassalaatteja. Nyt kun saisi asuntoon vielä vähän huonekaluja, uusi kodin hengetär on jo iskenyt kyntensä sisustussuunnitteluun...

Viime viikonloppu oli ensimmäinen kerta kun matkustin Delhin ulkopuolelle, Jaipuriin. Kaupunki on Pohjois-Intian suuria kaupunkeja ja kartalla katsoen ihan lähellä, mutta sinnekin menee junalla Delhistä minimissään 4 tuntia. Menomatkalla saimme yllättyä kun juna oli niin tasan ajoissa, että hyppäsimme liikkuvaan junaan Josephinen käytyä ostamassa juotavaa. Juna oli muutenkin kuin suomalaiset junat sillä erotuksella, että  kuulutuksia ei ollut ja tarjoilukärryn sijaan sai tilata intialaista illallista tai ostaa makeaa, maitopohjaista chai-teetä. Takaisintullessa sunnuntaina sitten odottelimme hämmennyksensekaisin tuntein, kun puolentoista tunnin jälkeen vihdoin juna tuli raiteelle. No, tämä ei ollutkaan se Delhiin menevä; se tuli vasta 2,5 tuntia alkuperäisen lähtöajan jälkeen. Laiturin ohi lipui vaunu vaunun perään, niin täynnä, että katolla saakka oli runsaasti ihmisiä. Ei ollutkaan yllätys, että lippujamme ei viiden tunnin matkan aikana tarkastettu.

Nyt sää on alkamassa lämpeämään nopeasti. Hyvä puoli on, että nyt uskaltaa jo mennä altaaseen uimaan, mutta liikenteessä ja toimistossakin alkaa huomata, miten kuumuus tulee vaikuttamaan päivittäiseen elämään. Paljon tekemistä tälle viikolle ja seuraava reissu jo mielessä.

Ostoksilla

Aluksi uudessa kaupungissa on paljon ostettavaa eikä todellakaan tiedä mistä kaikkea lähtisi etsimään.

Olen useamman muuttokerran aikana huomannut, että ensimmäisten viikkojen aikana paras taktiikka onkin tarkkailla hintatasoa mutta samalla, jos jotain oleellista vielä puuttuu, ostaa se saman tien, vaikka luultavasti saisit sen halvemmalla jostain muualta. Ongelma vain on, ettei aluksi ole tätä aikaa hakea tavaroita muualta. Joten kun näkee jotain, mitä tarvitsee, kannattaa tarttua tilaisuuteen.

Shoppailu Vasant Kunjissa on 

kuin Suomessa olisi: 

Kaupoissa löytyy niin Zara kuin Vero Moda 

ja hinnat ovat aivan samalla tasolla. 

Ylhäällä näkyy yksi ostoskeskuksen kolmesta osasta. 

Tämän lisäksi on vielä luksusliikkeiden rakennus.

Mutta tämä ei suinkaan ole se paikka, missä normaalit intialaiset ostavat. Yhtenä iltana indonesialaiset ystäväni johdattivat minut Sarojini Nagar -markkinoille. Alue oli täynnä pystytettyjä kojuja ja vastaan tuli myyjiä tarjoten milloin mitäkin. "Sano niille vaan 'neihii', se tarkoittaa ei". Jos haluaa sanoa 'ei kiitos', mitä pitää sanoa? "Ei niin sanota Intiassa, pelkkä ei on hyvä". Eräs mies kuljetti pyykärryillä kukkakaaleja ja törmäsi vahingossa tien keskellä olevaan pöytään täynnä metallisia minifiguureja.

Kävelimme ostamaan muovirasioita, minulla kun ei kotona ollut niitä yhtään. Katselin settejä taustalla, kysyin mitä mieltä indonesialaiset olivat sinisestä purkkisetistä. "Ei ne ole hyvälaatuisia. Ota tästä edestä, näissä on kiinteä hintakin. Niistä saat ainakin hyvän hinnan." Kaivoin jo rahoja esiin, kun tajusin, että kaverini kysyi vielä hintaa. Myyjä tarjosi 190 rupiaa, hintalappujen mukaisesti. "150 rupiaa on ok?", kaverini kysyi. Myyjä laski hintaa 180 rupiaan. "Eiei, 150 rupiaa", ystäväni sanoi indonesialaisella tottumuksella ja päättäväisyydellä. Myyjä nyökkäsi kyllästyneenä ja ystäväni suupieleen syntyi voitonriemuinen hymy.

Sama ote hintaneuvotteluun jatkui niin minitaulujen kuin erityisesti sateenvarjon kohdalla. Sateenvarjomyyjä sanoi ystävilleni hindiksi, että myisi kyllä 100 rupialla, mutta kun ostaja ei ole he vaan minä. Kävelimme pois mielenosoituksellisin elkein ja lopulta myyjä taipui antamaan saman hinnan minullekin. Vain kiinteähintaisten vaatteiden kohdalla ei ollut varaa tinkiä.

 Kiinteähintaisia kurtia puolellatoista eurolla.
Toisin kuin normaalista markkinatavarasta, näiden hinnasta ei voi enää tinkiä.

Tällä viikolla pääsin jälleen toisenlaiseen ostosmaailmaan. Menimme ystäväni kanssa Delhin vanhaan kaupunkiin ja jäimme metrosta pois Chawri Bazaarilla. Noustessamme maan pinnalle meitä odotti kaaos: Pyörärikshat virtasivat täysinäisiä katuja pitkin, huutaen meitä siirtymään pois tieltä kun kömpelösti koitamme luovia kaaoksesta selville vesille. Aloimme kävellä basaarikatuja pitkin huomataksemme, että yksi katu oli omistettu kylpyhuonetarvikkeille, toinen paperituotteille, kolmannelta löytyivät kaikki ihanat kankaat ja häissä pidettävät koristeelliset sarit.

Ruotsalainen Josephine paperitavarakaupassa.

Getting out: more of Delhi in pictures

Last week I finally got into exploring the city more. On Monday I went the first time to Hauz Khas village, a neighbourhood built mostly without plans or permits but nowadays spiced up with plenty of restaurants, bars and art shops. The "village" is surrounded by a park with deer and peacocks, a reservoir with swans and some medieval ruins.

The thing with Hauz Khas is not how it looks on the outside but rather what you find from the inside. The first impression after the often congested driveway includes hanging power lines and tarpaulins covering the buildings under renovation. But inside the buildings there are most charming places with great atmosphere.

Another evening I was visiting a market when the merchandise of some street vendors caught my eye: I got reminiscent of the times I was studying in Finland and some Nepalese guys cooked momos, small balls filled with meat and vegetables and topped with a dough. "Where should I taste them, probably not safe here in the market kitchens?", I asked from my Indonesian friends. And so they took me to JNU (Jawaharlal Nehru University) campus to the southern Delhi.

Some of the hostels of JNU

The university comprises about 7500 students and has been ranked among the top universities of India. Asking one of the Indonesian girls if she has enjoyed studying there she just stated "Liked? Of course, everybody likes JNU!"

The campus is also famous for being open 24/7 and therefore people even from other universities come there to grab a bite of Indian or Chinese cuisine, for example. The students of the university mostly live in dormitories, or "hostels". Some of them are gender-divided between girls and boys, others have rooms for both sexes.

Jain temple at Chandni Chowk

On Sunday it was finally the time to go explore more of Old Delhi. First we ended up in the busy and chaotic Chawri Bazaar with real rickshaws (the ones where the driver is cycling). Then walking to a direction unknown the streets were all the time less and less crowded whereas the stores increasingly organized. By chance we ended up in Chandni Chowk, the main street of Old Delhi. The road was congested with cars, rickshaws, auto-rickshaws and motorcycles and it was surrounded by stores selling jewellery, clothes or sari tissues. Amongst the commercial buildings there were temples and monuments.

Ajouter une légende

At the end of Chandni Chowk stands one of Delhi's main attractions, The Red Fort. We paid the elevated foreign citizen fee to get inside 16th-century fortress. Once inside our experience was lamentably degraded by unwanted attention: Everywhere we looked there were Indian men taking pictures of us, following us or just staring (which has become quite normal by now, though).

Main entrance to Red Fort (Lal Qila hindiksi)

Taking a picture of the throne I took one also of Indian men holding hands. Something quite ordinary here and to my understanding also in Nepal

Buildings inside Red Fort
Left: Birds flying off the roofs

By night: Rashtrapati Bhavan, presidential residence

Suurlähetystöelämää

Tällä viikolla tajusin kuinka onnekas olen ollut kaikkien järjestelyjen kanssa, kuinka helposti kaikki on mennyt. Viikon aluksi kodinhoitaja (eli yläkerran kollegani kodinhoitaja joka käy luonani) tuli jälleen luokseni ja vasta ymmärsin, miten paljon apua hänestä saisin hänestä ostosten kanssa näin aluksi. Suurlähetystöalueella kun ei käytännössä ole ruokakauppoja tai ravintoloita. Puhelinsoitoilla hän hoiti minulle kotiinkuljetuksena niin pesuaineet, kahvit, riisin kuin verhokoukut ja mennessään markkinoille toi mukanaan hedelmiä, vihanneksia ja lihaa. Ajattelin olevani nokkela, kun en kirjoittanut sianlihaa listalle, täysin unohtaen, että naudanlihankin kanssa tulisi ongelma. Kodinhoitaja katsoi listaa vähän mietteliäänä, "Ma'm, it is really hard to find this here...". Ei mulle sillä niin väliä ollutkaan, ja hänen ostamansa lampaanliha oli mielettömän hyvää.

Suurlähettilään residenssi.  En ole vielä käynyt mutta kuulemma hieno

'Kompaundin' (asuntojen) pihatie

Makuuhuone. Katosta roikkuva
elefanttikaruselli tekee kodin!

Tällä kertaa satuin olemaan kotona kodinhoitajan tullessa markkinoilta, joten hän touhuamisensa lomassa päätti selittää mulle yksityiskohtaisemmin, miten vihannekset tulee desinfioida. Vain korkillinen punertavaa desinfiointiainetta altaaseen ja kasvikset ja hedelmät puoleksi tunniksi lillumaan. Käytäntö oli mulle tuttu Meksikon ajoilta, sielläkään ei salaatin huuhtaisu vedellä yleensä riittänyt. Intiassa tilanne hedelmien ja kasvisten suhteen tosin tuntuu olevan pahempi: Olen jo tähän mennessä kuullut sen verran kauhutarinoita kypsentämättömän ruoan aiheuttamasta "Delhi Bellystä", että tuskin ensimmäisten kuukausien aikana syön mitään raa'alta näyttävääkään. Olivat ne sitten käsitelty likaisin käsin tai vielä yleisemmin pesty hanavedellä (joka on juomakelvotonta), teet itsellesi palveluksen jättämättä ne rauhaan. Kuulin, että kunnon ruokamyrkytyksen voi saada jopa ketjujen ruoasta (esim. kiwinpalat frozen yoghurtissa) tai kuten kollega totesi, viiden tähden hotelleista.

Vihannekset ja hedelmät oikeaoppisesti kuivumassa.
Kuinka monesta intialaisesta kodista luulet löytyvän kuivauskaappia?

Välillä kotona vastaan tulee pieniä seikkoja, jotka saavat hymyilemään. Heittäessäni pois parsakaalin ympärillä ollutta valkoista paperipussia huomasin, että se olikin jonkun tutkielman kaksi viimeistä sivua lähdeluetteloineen nidottuna yhteen. Astiastoni täällä on lähinnä edellisten jäänteitä ja teekupeikseni löysinkin oluttuoppeja, jotka ovat "Made in West Germany". Posti taas hoiti pisteet kotiin, kun mun Ifolorilta tilaamani paperikuvat ohjattiin muuttoilmoituksen jälkeen tänne Intian osoitteeseen. Kaiken huippu kuitenkin oli kun yhtenä iltana aloitellessani ruokailua otin esille saamani sanomalehden, jonka välistä löysin sunnuntailehden ekstraosion: Avioliittoilmoitukset. Olin lukenut, että Intiassa edelleen järjestetään avioliittoja ja että puolisoja etsitään lehti-ilmoituksillakin. Silti jäin äimistyneenä katsomaan sivuja, joilla rivi rivin jälkeen miehet ja naiset hakivat kumppaneita, kuin käytettyjä autoja tai huonekaluja.

Kevyt illallinen 500 20-30 -vuotiaan sulhasehdokkaan kanssa,
kategorisoituna etnisen ryhmän, kastin tai ammatin mukaan.

Kaiken kaikkiaan elämä lähetystöllä on toistaiseksi hyvin rauhallista. Toistaiseksi olen saanut kulutettua paljon aikaa erilaisissa järjestelyissä ja Delhiin tutustumisessa, tosin valitettavan usein matkaoppaan kautta omasta sängystä käsin. Alueelta on pieni kynnys lähteä pois, vaikka samoissa rauhallisissa vietetyn viikonlopun jälkeen olenkin jo erittäin motivoitunut löytämään keinot päästä tutkimaan enemmän kaupunkia. Viikolla pääsen töistä vasta viideltä ja Chanakyapuri on tosiaan hieman etäällä parhaista hoodeista vaikka mielestäni päästyäni lähimmälle metroasemalle olenkin parhaan metrolinjan varrella, josta pääsee niin keskustaan ja vanhaan kaupunkiin kuin Etelä-Delhiin. Silti pimeän tullessa jo kuuden jälkeen ulos ei töiden jälkeen tule usein lähdettyä. Suurlähetystöllä asumisessa on todellakin puolensa, koska viikolla on todella luksusta kävellä minuutissa toimistolle, mutta viikonloppuisin turhauttaa kun kaikki on kaukana. Tänä viikonloppu oli vielä sateinen ja kävin sen aikana lähinnä ostoksilla, vaikka mieli olisi palanut jo kaupungille, Delhissä kun on niin paljon nähtävää ja koettavaa. No, nyt on soijakastiketta maustehyllyssä ja henkareita kaapissa. Ehkä ensi viikonloppuna pääsen pitemmälle, jos luoja ja junalippusivustot suovat!