Ostoksilla

Aluksi uudessa kaupungissa on paljon ostettavaa eikä todellakaan tiedä mistä kaikkea lähtisi etsimään.

Olen useamman muuttokerran aikana huomannut, että ensimmäisten viikkojen aikana paras taktiikka onkin tarkkailla hintatasoa mutta samalla, jos jotain oleellista vielä puuttuu, ostaa se saman tien, vaikka luultavasti saisit sen halvemmalla jostain muualta. Ongelma vain on, ettei aluksi ole tätä aikaa hakea tavaroita muualta. Joten kun näkee jotain, mitä tarvitsee, kannattaa tarttua tilaisuuteen.

Shoppailu Vasant Kunjissa on 

kuin Suomessa olisi: 

Kaupoissa löytyy niin Zara kuin Vero Moda 

ja hinnat ovat aivan samalla tasolla. 

Ylhäällä näkyy yksi ostoskeskuksen kolmesta osasta. 

Tämän lisäksi on vielä luksusliikkeiden rakennus.

Mutta tämä ei suinkaan ole se paikka, missä normaalit intialaiset ostavat. Yhtenä iltana indonesialaiset ystäväni johdattivat minut Sarojini Nagar -markkinoille. Alue oli täynnä pystytettyjä kojuja ja vastaan tuli myyjiä tarjoten milloin mitäkin. "Sano niille vaan 'neihii', se tarkoittaa ei". Jos haluaa sanoa 'ei kiitos', mitä pitää sanoa? "Ei niin sanota Intiassa, pelkkä ei on hyvä". Eräs mies kuljetti pyykärryillä kukkakaaleja ja törmäsi vahingossa tien keskellä olevaan pöytään täynnä metallisia minifiguureja.

Kävelimme ostamaan muovirasioita, minulla kun ei kotona ollut niitä yhtään. Katselin settejä taustalla, kysyin mitä mieltä indonesialaiset olivat sinisestä purkkisetistä. "Ei ne ole hyvälaatuisia. Ota tästä edestä, näissä on kiinteä hintakin. Niistä saat ainakin hyvän hinnan." Kaivoin jo rahoja esiin, kun tajusin, että kaverini kysyi vielä hintaa. Myyjä tarjosi 190 rupiaa, hintalappujen mukaisesti. "150 rupiaa on ok?", kaverini kysyi. Myyjä laski hintaa 180 rupiaan. "Eiei, 150 rupiaa", ystäväni sanoi indonesialaisella tottumuksella ja päättäväisyydellä. Myyjä nyökkäsi kyllästyneenä ja ystäväni suupieleen syntyi voitonriemuinen hymy.

Sama ote hintaneuvotteluun jatkui niin minitaulujen kuin erityisesti sateenvarjon kohdalla. Sateenvarjomyyjä sanoi ystävilleni hindiksi, että myisi kyllä 100 rupialla, mutta kun ostaja ei ole he vaan minä. Kävelimme pois mielenosoituksellisin elkein ja lopulta myyjä taipui antamaan saman hinnan minullekin. Vain kiinteähintaisten vaatteiden kohdalla ei ollut varaa tinkiä.

 Kiinteähintaisia kurtia puolellatoista eurolla.
Toisin kuin normaalista markkinatavarasta, näiden hinnasta ei voi enää tinkiä.

Tällä viikolla pääsin jälleen toisenlaiseen ostosmaailmaan. Menimme ystäväni kanssa Delhin vanhaan kaupunkiin ja jäimme metrosta pois Chawri Bazaarilla. Noustessamme maan pinnalle meitä odotti kaaos: Pyörärikshat virtasivat täysinäisiä katuja pitkin, huutaen meitä siirtymään pois tieltä kun kömpelösti koitamme luovia kaaoksesta selville vesille. Aloimme kävellä basaarikatuja pitkin huomataksemme, että yksi katu oli omistettu kylpyhuonetarvikkeille, toinen paperituotteille, kolmannelta löytyivät kaikki ihanat kankaat ja häissä pidettävät koristeelliset sarit.

Ruotsalainen Josephine paperitavarakaupassa.